31. heinäkuuta 2008

Lentolippujen nettimyynti siistiytynyt puolessa vuodessa

Vähän vanhan tiedote, mutta lainataanpa se tähän kumminkin:
Monilla eurooppalaisilla lentolippuja myyvillä verkkosivuilla on harhaanjohtavia tietoja ja kohtuuttomia sopimusehtoja. Tulokset perustuvat Euroopan unionin kuluttajansuojaa valvovien viranomaisten valvontaiskuun, jossa tarkastettiin 386 lentolippuja myyvää verkkosivustoa. Suomesta valvontaiskussa oli mukana Kuluttajavirasto.

Valvontaiskussa tarkastettiin, ovatko edellisessä, syyskuussa 2007 kampanjassa ongelmalliseksi todetut verkkosivustot muuttuneet parempaan suuntaan. Yli puolet sivustoista oli korjattu.

Lopuilla sivustoilla annettiin kuitenkin edelleen lentojen hinnoista harhaanjohtavia tietoja. Asiakkaille ei esimerkiksi kerrottu lennon kokonaishintaa, joka olisi sisältänyt kaikki ylimääräiset maksut, vaan hinta oli pilkottu osiin. Myös sopimusehdoissa oli puutteita. Tilauslomakkeessa oli esimerkiksi jo valmiiksi oletusarvona, että asiakas tilaa lennon yhteydessä myös ylimääräisiä, maksullisia palveluita.

Kuluttaja-asioista vastaava komissaari Meglena Kuneva odottaa lainvastaisesti toimivien sivustojen korjaantuvan toukokuuhun 2009 mennessä. Jos näin ei tapahdu, komissio tulee puuttumaan niiden toimintaan.

Lähde: Kuluttajaviraston tiedote (8.5.2008)

16. heinäkuuta 2008

Kaleva Travel - Halvempi vaihtoehto omatoimilennoille vai ammattitaidotonta rahastusta?

Taloussanomien jutussa "Omatoimilento tulee kalliiksi" (16.7.2008) haastateltiin Kaleva Travelin markkinointijohtaja Terhi Hakulista. " Markkinointijohtaja Terhi Hakulinen kertoo, että tulos ei yllätä, sillä kyse on matkatoimistoväen tiedoista ja taidosta. Hänestä olisi outoa, jos satunnainen surffaaja systemaattisesti päätyisi parempaan lopputulokseen kuin kahdeksan tuntia päivässä matkoja järjestelevät ja työssään erilaisia kikkoja oppineet ammattilaiset.
– Meillä on käytössä kaikki internetissä olevat hinnat ja tarjoukset ihan samalla tavalla kuin kaikilla muillakin ja hyvät työkalut niiden hakemiseen. Lisäksi on hintoja, joita matkatoimistot ja lentoyhtiöt ovat sopineet keskenään, ja joita ei saa muualta kuin matkatoimistosta, Hakulinen huomauttaa."

Jutun kommenttiosiossa suurin osa ei jaa tätä näkemystä. Kaleva Travel saa paljon kritiikkiä hinnoista ja ammattitaidottomuudesta.

Pari poimintaa:
1: Olen töissä yliopistossa, joka käyttää Kaleva Travelia, eli matkat on pääsääntöisesti tilattava sen kautta. Välillä saa kyllä oikein ihmetellä miten "kahdeksan tuntia päivässä matkoja järjestelevät ja työssään erilaisia kikkoja oppineet ammattilaiset" voivat antaa niin huonoja tarjouksia, sekä hinnoiltaan että matkustusaikatauluiltaan. Ainakin Euroopan matkoilla on välillä helpointa etsiä itse sopivat lennot, ja ilmoittaa matkatoimistolle että varaavat nämä. Suomen ja Saksan välillä on saattanut saada muutaman sadan euron säästöjä täten. Lisäksi ammattilaisille voi olla hankalaa ymmärtää jos paikan päällä täytyy matkusta esim. junalla, että junia ei välttämättä kulje keskellä yötä, jotta ehtisi ajoissa aamulennolle, vaikka itse junan käyttöä ehdottavatkin.

Tietenkin Kaleva Travelilla on hyvät sopimukset esim. Finnairin kotimaan lentoihin, vaikka varauksen joutuisi tekemään juuri ennen lähtöä.

Veikkaisin, että tavallinen lomailija saa lennot yhtä halvalla tai halvemmalla suoraan netistä, jos lentää Helsingistä suuriin eurooppalaisiin kaupunkeihin, jos varaa riittävän ajoissa. Ostoprosessikin on näppärä, eikä ole monimutkainen. Lisäksi lomailijan aikataulut eivät ole niin tarkkoja kuin työmatkaajilla, joten lennot voi valita joustavammin.


2: Ihmeellistä propagandaa. Itse kävin juuri Frankfurtissa ja meno-paluu maksoi yhteensä kaikkine maksuineen ja kuluineen 36 euroa. Tuskinpa olisi matkatoimistosta saanut vastaavaan hintaan.
Jotain kritiikkiä tarvitaan näihin uutisiinkin ettei niitä vain kirjoitella ihan lämpimikseen.


3: Yliopistolla olen itsekin ja sopimustoimistona on eräs a:lla alkava kotimainen matkatoimisto. Kerran olin menossa Barcelonaan ja matkatoimiston "agentti" ilmoitti että Barcelonasta ei löydy yhtään vapaata hotellihuonetta kyseiselle kolmen yön jaksolle. LOL! Itse sitten etsin hotellin parissa minuutissa ja pyysin matkatoimistoa varaamaan sen minulle.

Lentojen kanssa olen toiminut näin jo pitkään eli ilmoitan suoraan matkatoimistolle mitkä lennot haluan. He sitten lähettävät takaisin "tarjouksen" jossa on itse valitsemani lennot ja hintaan lisätty 40 EUR palvelumaksua.


4: Riippuu varmasti lennoista yms. aikasta pitkälle. Kun Töölön matkatoimisto oli vielä hengissään, saimme sen kautta tarjouksen yhdysvaltain matkalle (lennot + auto), jota ei ollut mahdollista saada mitenkään muuten. Koitin kysellä suoraan autovuokraamosta niin tarjoukset ylittivät mennen tullen sen hinnan, jonka matkatoimistolta saimme.


Itse arvioisin, että suurin hyöty matkatoimistoissa on lähinnä vaivan säästämisessä.

26. helmikuuta 2008

Air Finland - Matkustajien kokemuksia lennoista, lentokoneista ja palvelun tasosta

Olen lentänyt Air Finlandilla muutaman kerran, isäni asustelee Costa del Solilla. Ei nyt muistu mitään erityisen ikäviä kokemuksia mieleen, muttei mitään erityisen positiivisiakaan.

Kerran (muistaakseni kyseessä oli Air Finland), lentomme Malagasta Helsinkiin viivästyi reilusti yli tunnin, kun kapteeni päätti odottaa bussillista suomalaisia, jotka olivat lumisateen vuoksi jääneet jumiin jonnekin. Tietenkin odottelu otti päähän silloin, tosin ymmärsin syyn odottaa, ja olihan se melko ystävällinen teko.

Yleisesti ottaen lennot ovat olleet ajallaan.
Muistaakseni jalkatilaa on, economy-standardeinkin, erittäin vähän, polvet ottavat kiinni, vaikka olenkin vain 178-senttinen.
[16.9.2007, pallontallaajat.net]

Ite en ainakaan lennä jatkossa Air Finlandilla. Varmaan ok yhtiö, mutta viime reissulla oli kaks kertaa TEKNINEN vika sekä reilun 13h odotus. Kohteena ei ollu Malaga.

Paluumatkalla huomasin kaverini kanssa ikkunan raamin olevan irrallaan sisäpuolelta. Mulle riitti... Ken uskaltaa lentäköön kyseisellä yhtiöllä..
[26.9.2007, pallontallaajat.net]

Vanhoja ja ahtaita paskoja ne koneet. Tarkoitettu sellaisille neljän tunnin lennoille mutta suomalainen junttituristi voidaan laittaa yli kymmnen tunnin lennoillekin näillä vanhoilla paskoilla. Joku telkarin räppänä siellä katossa roikkuu ja ahdasta on.

Kannattaisiko satsata enemmän rahaa lomaan ja mennä reittilennolla.
[14.8.2007, suomi24]

Eipäs olla niin negatiivisia. Koneet ovat ihan normaaleja, niinkuin monella muullakin yhtiöllä. Tilat ovat lähes samat. Mikäli suomalainen palvelu kiinnostaa, niin silloin ehdottomasti Air Finland. Kaikki eivät halua lentää reittilennolla, juuri siitä syystä, että hotellit pitää itse varata. Monelle valmis paketti, myös nykypäivänä, on riittävä. Joten hyvä, että alalla on muitakin toimijoita kuin Finnair, joten suodaan se heille. [15.8.2007, suomi24]

Air Finlandin koneet on Suomen markkinoilla tilavimmat B757-koneet. Niissä on 219 paikkaa per kone. Finnairilla vastaavassa konetyypissä on 227 paikkaa, MyTravelin B757:ssa oli aikoinaan 230 paikkaa ja TUI:n vastaavassa on jopa 235 paikkaa.
Niin että mitä sanoitkaan ahtaudesta...?

Lentokoneille esim. 15 vuoden ikä ei ole paha, kuten esim. autoille. Päin vastoin! Tehdastuoreen koneen 'lastenvioista' on päästy eroon. Jos kone on huollettu hyvin ja pidetään edelleen hyvässä kunnossa, niin 15 vuotta vanha kone on erinomainen masiina.
Niin että mitä sanoitkaan vanhoista rakkineista...?

Siitä olen samaa mieltä, ettei 757:aa pitäisi käyttää kaukoreitteihin, vaikka tekisi välilaskuja.

Air Finlandin koneissa on telkkarit käytävällä vanhaan malliin, jos istuu vähänkin kauempana niistä, tekstityksen näkeminen saattaa olla hankalaa. Muutenkin kuvaa saa tihrustaa aika tarkkaan, että näkee siitä jotain.
[15.8.2007, suomi24]

Ota itse selvää. Siinä Air Finlandin sillipurkissa ei ole sen enempää tilaa kun muidenkaan samanlaisissa vehkeissä kun kyse on vain keittiön sijoittelusta. Air Finlandin penkinväli on niin hikinen että pitää olla saatanan tyhmä jos siitä vielä jotain maksaa.

Vyölaukut mukaan ja polvet suuhun.
[17.8.2007, suomi24]

25. helmikuuta 2008

Finnair veloittaa Lapin lennoista kunnolla

Moni lippuja viime tingassa varannut hämmästelee, miten Lappiin lentäminen voi hiihtolomakaudella maksaa jopa 800 euroa - sillä hinnallahan pääsee maapallon toiselle puolelle New Yorkiin tai Delhiin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200802257293791_uu.shtml

Hyvää bisnestä. Lisäksi ympäristön kannalta hienoa, että lentoliput pysyvät kalliina.

21. helmikuuta 2008

Wingon lennot Ouluun menestyvät

Lentoyhtiö Wingon koneet ovat täyttyneet erityisesti Tampereen ja Oulun välillä. Tapparan puuhamiesten omistama lentoyhtiö alkoi liikennöidä tammikuun puolivälissä Turku–Tampere–Oulu-reitillä.

Lentoyhtiö uskoo Suomesta löytyvän lisää kohteita.

– Maltillisesti aiomme edetä, mutta pidämme silmät ja korvat auki. Viivoja olemme piirrelleet uusille väleille.

Wingoa kiinnostavat Suomen kaupunkien lisäksi rajanaapurit.
(Taloussanomat, 20.2.2008)

Yritysfakta:
Wingo xprs on vuonna 2007 perustettu markkinointiyhtiö ja matkanjärjestäjä, joka lentää yhteistyössä Air Ålandin ja UAB Avion Expressin kanssa. Yhtiön omistavat ruotsalaiset Tamares Holding Sweden Ab ja Scanproducts Ltd sekä suomalaiset Oy Touch N´ Go Ab ja Eriksson Capital Ab.

Wingo xprs liikennöi 33-paikkaisella Saab 340 -potkuriturbiinikoneella jonka rahtikapasiteetti on 780 rahtikiloa.

20. helmikuuta 2008

Ryanair sulkee varausjärjestelmänsä kolmeksi päiväksi

Ryanarin varausjärjestelmä on pois käytöstä 22.-24. helmikuuta välisen ajan varausjärjestelmän päivitystöiden vuoksi.

Taloussanomat: (15.2.2008)
Lentoyhtiö sanoo nykyjärjestelmänsä olevan kaatumispisteessä. Yli 90 prosenttia kaikista varauksista Ryanair saa netin kautta. Päivitetyn varausjärjestelmän jälkeen Ryanair on valmis ottamaan yli 200 miljoonaa varausta vastaan vuodessa. Nettiuudistus selkiyttää muun muassa lentoyhtiön hinnoitusjärjestelmän näkyvyyttä, kirjoittaa BBC.

Ryanair.com:n tiedote:
http://www.ryanair.com/site/EN/notices.php?notice=gops&code=080118-cutovernsk-GB